ASIANTUNTIJA, JOHON VOIT LUOTTAA
Hei, ja tervetuloa kotisivulleni! Minä olen Mika – kansainvälisen markkinointiviestinnän moniosaaja. Tällä hetkellä asustelen Saksan länsiosassa, Düsseldorfissa, jossa olen asunut pyyvästi vuodesta 2015. Tällä hetkellä toimin Account Directorina Publicis Groupeen kuuluvassa digitoimistossa Digitas Pixelparkissa, jossa hoidan globaaleja Healthcare-alan asiakkuuksia. Aiemmat asiakkuuteni ovat olleet joko FMCG-, kemikaali-, vakuutus- tai energiatuotantoalan toimijoita. Asiakkuusjohtamisen lisäksi olen kerryttänyt uraputkeni aikana kokemusta usealla markkinoinninviestinnän osa-alueella mm. digimainonnassa, UX/UI-konsultoinissa, digistrategiassa, funnel-optimoinissa ja mediasuunnitelussa. Lisäksi kokonaisvaltainen kampanjointi ja brändin positiointi on lähellä sydäntä!
Generalistina ja uteliaana henkilönä opin ja sisäistän nopeasti uudet osa-alueet. Vapaa-ajanharrastuksieni ja sivutoimieni johdosta olen kerryttänyt myös kokemusta valokuvauksessa ja elokuvauksessa, äänisuunnittelussa ja kuvanmuokkauksessa. Täten omaan myös erinomaiset konsultointitaidot, jos asiakkuus vaatii luovaa markkinointisuunnittelua tai -kampanjointia. Nykyisessä positiossani johdan asiakkuuksien lisäksi asiakkuuksieni projektijohtajia, luovia työntekijöitä sekä ohjelmoijia. Toivottavasti löydät alta vastaukset kysymyksiisi! Jos jokin kysymys jää vastaamatta, niin ota rohkeasti yhteyttä niin jutellaan ihmeessä lisää! Mika.

Content is King, but engagement is Queen, and the lady rules the house!
- Mari Smith -TAIDOT JA OSAAMINEN

I have always believed that the way you treat your employees is the way they will treat your customers, and that people flourish when they are praised
- Richard Branson -TYÖKOKEMUS
Vuodesta 2015 olen työskennellyt päätoimistesti markkinoinnin parissa ja keskittynyt asiakaskonsultointiin ja asiakkuuksien johtamiseen sekä hallintaan. Pääosin konsultoin digitaalista markkinointia, SoMea sekä RX-viestintää. Aloitin markkinoinnin ketterän sovelluskehityksen parissa (sovellusmarkkinointi), mutta viimeiset 5 vuotta olen viettänyt erinäisissä markkinointitoimistoissa. Tällä hetkellä autan asiakkaitani heidän haasteissan kuten esimerkiksi myyntisuppilon optimoinissa, markkinoinnin tehostamisessa, digitaalisesten sisältöjen luomisessa, SoMe-strategioissa ja käyttäjäkokemuksessa ja käyttöliittymien optimoinnissa.
Ennen markkinointiuraani olin vuosikymmenen HoReCa-alalla: tiskarina, keittiöapulaisena, annostelijana, tarjoilija, kyypparina ja vuoropäällikkönä. Sitä seurasi toimi henkilöstövuokrausyrityksen aspassa. Nämä vuodet asiakasrajapinnassa opettivat minulle kuinka suuri merkitys asiakaspalvelulla, ja palveluiden laadulla on brändin maineeseen sekä yrityksen menestykseen. Lisäksi olen viimeiset 20 vuotta – taukojen kera - sivutoimena tuottanut musiikkia suomalaisille urbaanin musiikin artisteille ja tehnyt yhteistyötä useiden listoilta tuttujen artistien kanssa.

3/2021 lähtienAccount Director
Digitas Pixelpark2/2018 - 2/2021Senior Account Manager
Digitas Pixelpark1/2017 - 1/2018Account Manager
Palmer Hargreaves1/2015-12/2016Marketing Manager
Kaasa health2006-2016Elinkeinohrjoittaja
Three Legs Luigi Productions
Digitas Pixelpark | Account Director
- Asiakkuusjohtaminen ja healthcare-osaston johtaminen
- Johtava asiakasneuvonta ja -konsultointi sekä kampanjajohtaminen XR-viestinnässä (reseptilääkkeet)
- Leitung und Steuerung interdisziplinärer Kundenteams mit Verantwortung der Projektabläufe und -Priorisierung
- Konzepterstellung, Kampagnenplanung und -umsetzung sowie Auswertung und Präsentation der Ergebnisse vor sowohl internen als auch externen Entscheidern und Vorständen
- Budget- und Planungsverantwortung für jährliche Haushaltsplanung von Bestandskunden (Rolling Forecast und Sales Forecast), Ressourcenallokationsmanagement
- Optimierung und Kontrolle interner Prozesse, Aufwände und Ressourcen: u.a. Freigabe und Überprüfung der Mitarbeiterzeiterfassung, Kostenvoranschläge und Angebote, ein- und ausgehender Rechnungen sowie externer Bestellprozesse
- Aktive und eigenverantwortliche Projektakquise und Präsentation neuer Vermarktungs- und Projektkonzepte vor Entscheidern der Bestandskunden
- Direktes Berichten der Arbeitsstände und Budgetentwicklung an den Client Partner der Digitas Pixelpark Standorts Köln
Digitas Pixelpark | Senior Account Manager
- Leitende Kundenberatung und Kampagnensteuerung mit Schwerpunkt Digital und Social
- Leitung und Steuerung interdisziplinärer Kundenteams mit Verantwortung der täglichen Ressourcenplanung
- Konzepterstellung, Kampagnenplanung und -umsetzung sowie Auswertung und Präsentation der Ergebnisse vor sowohl internen als auch externen Entscheidern und Vorständen
- Budget- und Planungsverantwortung für jährliche Haushaltsplanung von Bestandskunden, Jahres-Retainern sowie FTE-Kalkulationen
- Optimierung und Kontrolle interner Prozesse und Ressourcenallokation: u.a. Freigabe und Überprüfung der Mitarbeiterzeiterfassung, ein- und ausgehender Rechnungen sowie externer Bestellprozesse
- Aktive und eigenverantwortliche Projektakquise und Präsentation neuer Vermarktungs- und Projektkonzepte vor Entscheidern der Bestandskunden
- Direktes Berichten der Arbeitsstände und Budgetentwicklung an die Geschäftsführung des Digitas Pixelpark Standorts Düsseldorf
Palmer Hargreaves | Account Manager

Kaasa Health | Marketing Manager
- Führung, Koordination und Planung externer Marketingprojekte in Deutschland, England und den USA
- Konzept- und Strategieplanung von Apps, Tracking und Berichten von Online-Marketingmaßnahmen sowie Planung und Inhaltserstellung für Social Media Kanäle
- Erstellung und Einreichung von Bewerbungsunterlagen für Preisausschreibungen
- Aufbau der Social-Media-Kanäle für die Marke Meister Cody
- Aufsetzen von Performance-Marketing-Kampagnen mit Zielsetzung Awareness und App-Installs
Three Legs Luigi Productions | Elinkeinoharjoittaja
- Musikproduktion, Tonbearbeitung und Durchführung von Musikprojekten sowie Kundenakquise und Marketingkoordination
- Eventmanagement, Konzeptplanung und Marketing für Veranstaltungen
- Über 100 komponierte und registrierte Songs mit 13 Millionen nachweisbaren Online-Abrufen
- Zahlreiche DJ- und Live-Auftritte in der finnischen Veranstaltungsbranche, Club- und Festival-Szene

Growth always involves the risk of failure
- Howard Thurman -KOULUTUS
Kuulun niiden onnekkaiden ihmisten joukkoon, joilla on ollut mahdollisuus opiskella ja kouluttaa itseään monipuolisesti. Alla olevasta taulukosta löydät keskeisiä tietoja koulutuksestani. Lisäksi haluan mainita, että maisteritutkinnon aika pidin useita vierailevia luentoja niin suomalaisissa kuin myös saksalaisissa yliopistoissa.
Akateemisten opintojeni lisäksi olen suorittanut radioviestinnän vuosikurssin Helsingin Laajasalon opistossa, johon kuului 2 harjoittelujaksoa valtakunnallisilla radioasemilla (NRJ, Iskelmä). Lisäksi työskenteli tutorina niin Helsingin kuin myös Weimarin yliopistoissa.

Master of Arts | Bauhaus-Universität Weimar
- Angewandte empirische Marktforschung
- Ökonomische Theorien und Medienökonomie
- Marketing und Medien
- Medienrecht und Medienmanagement
- Organisation und vernetze Medien
- Betriebs- und Volkswirtschaftslehre
- Investition und Finanzierung von Medienunternehmen
Hum. kandi| Aalto Yliopisto (ent. Helsingin kauppakorkeakoulu)
- Strategisches Marketing und Wettbewerbsdynamik
- Service Marketing und Management
- Kundenverhalten und Theorien zur Konsumkultur
- Einzelhandel und Vertrieb
- Einzelhandelsgeschäftsmodelle und -Marketing
Hum. kandi | Helsingin Yliopisto
- Vergleichende und kontrastive Sprachforschung
- Sprachmedien- und Massenmedienforschungg
- Textlinguistik (insbesondere die Sprache der Massenmedien
- Zeitgenössische deutsche Literatur und Kultur (insbesondere narrative Forschung sowie Bedeutung und Rezeption von Literatur
- Einführung in die Kommunikationsforschung
- Kommunikationsstrukturen und Kommunikationspolitik
- Theorie der Kommunikation und Publizität
Radiotoiminnan linja | Laajasalon opisto
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Mauris eu massa orci.
Tampereen yhteiskoulun lukio
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Mauris eu massa orci.
128
Kick-off-palaveria
784
Kuukausittaista mailia
3247
Take-away-kahvia
281
Projektibriiffejä
MAININTOJA
PROJEKTIT